Unelmia vapaudesta

Eilen Keravalla juttelin paikallisen ehdokkaamme vaaliteemoista. Veera Kurjella oli loistavat ideat siitä, miten Keravan vankilaa voisi sen sulkemisen jälkeen (2016) käyttää erilaisten asumispalveluiden yms. järjestämiseen ja keravalaisten virkistämiseen noin yleensä.

Tästä eteenpäin mennään omalla tajunnan virrallani :)

Tänään aamulla mieleeni juolahti, että siinä olisi oiva vapaavaltio. Pitäisihän meidän jo saada sellainen Suomeen kun Christianiakin suljettiin. Ainakin minua kutkuttaisi ajatus vapaasta asukkaiden hallussa olevasta tilasta, jossa niin maankäyttöä kuin muutakin elämää säädeltäisiin yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaan.

Suomessahan on jo nyt lukuisia yhteisökyläprojekteja. Tämä menisi hiukan pidemmälle ja pyrkisi myös levittämään hyvää karmaa ympäristöönsä. Che Keravan vapaavaltio näyttäisi esimerkillään, että asiat voi tehdä ihan jotenkin muuten.

Minua tämä idea ja sen pyörittely lämmitti tovin sateisessa syyssäässä. Toivottavasti teitäkin.

Lupaan, että seuraava päivitys koskee taas jotain kuntatalouden vinksallaan olevaa kohtaa tai sosiaali- ja terveyspalveluiden puutteellista järjestämistä. Mutta sitä ennen juon vielä kupin kahvia ja unelmoin pienistä mökeistä, lampaista ja auringonkukkapelloista.

Avoin kirje asuntoministeri Krista Kiurulle

Hyvä Krista Kiuru, olette useaan otteeseen julkisuudessa voivotellut sitä, ettei kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja tunnu itsestään rakentuvan. Olette moittinut kunnat ja kaupungit ynnä muut rakennuttajat. Nyt olisi syytä tarttua siihen lupaamaanne ruoskaan.

Helsingissä ainoa todellinen jarru vuokra-asuntotuotannolle istuu sen valtuustossa. Suurin osa valtuutetuista ei ole ymmärtänyt sitä sangen yksinkertaista tosiasiaa, että kunnalliseen vuokra-asuntotuotantoon tarvitaan lähes pelkästään vain hyvää tahtoa.

Helsingin kaupunki ei maksa vuokratalojen rakentamisesta juuri mitään. Käytännössä lähinnä mahdollisen kunnallistekniikan lisäyksen verran. Kun helsinkiläinen rakentaminen lisäksi on lähinnä täydennysrakentamista, syntyy siitäkin vain nimellinen summa.

Kenen piikkiin vuokra-asuntoja sitten rakennetaan? Kaupungin vuokra-asunnot maksetaan niissä asuvien ihmisten toimesta. He lyhentävät rakennuslainat ja maksavat käyttökulut vuokrissaan. Maksavatpa vielä tontinvuokratkin, joista kertyy tuloja kaupungille. Nämä ihmiset ovat tavallisia helsinkiläisiä, joita ei kiinnosta ottaa valtavia asuntolainoja. He haluavat vain asua.

Pyytäisin nyt teiltä, hyvä ministeri, että perehtyisit Helsingin vuokra-asuntotuotantoon ja sen tehtyäsi aloittaisit välittömästi valmistelut uhkasakon saamiseksi Helsingin kaupungin niskaan, mikäli se ei edelleenkään suostu rakentamaan käytännössä ilmaisia vuokra-asuntoja niitä epätoivoisesti tarvitseville asukkailleen.

Tämä olisi vastuullista ja vaikuttavaa asuntopolitiikkaa.

Tiina Sandberg

Helsinkiläinen vuokra-asukas

Yksinkertaista ja helppoa kuin asuntopolitiikka

Suomalainen vuokra-asuntotuotanto on jännä ilmiö. Kaikki rakastavat puhua siitä, mutta kukaan ei tahdo tehdä mitään sen edistämiseksi. Useimmille lienee selvää, että edullisista vuokra-asunnoista on pulaa kaikissa kasvukeskuksissa. Samoin voidaan olettaa, että ylivoimainen enemmistö ihmisistä ottaisi asumisen hinnan alenemisen enemmän kuin ilolla vastaan. Miksi tämä yleinen mielipide ei sitten siirry kauniista sanoista konkreettisiin tekoihin?

Suomessa rakennettiin 2011 koko maassa vain reilut 3000 ARA:n lainoittamaa vuokra- tai asumisoikeusasuntoa. Yleishyödylliset ja muut rakensivat jonkin verran vuokra-asuntoja, mutta niissä vuokrataso on edellisiin nähden merkittävästi korkeampi. Uudellamaalla tilanne oli ehkä lohduttomin. Alueella, jolle muuttaa jatkuvasti kymmeniä tuhansia ihmisiä vuosittain, rakennettiin vain täysin nimellinen määrä kunnallisia vuokra-asuntoja.

Tästä valtavasta asumistarpeen kasvusta kertyy painetta asumisen hintakattilaan. Kiinteistöjen arvo nousee ja sitä myöten myös asuntojen myyntihinnat ja vuokrat. Koska asuminen on kuitenkin pakko jotenkin järjestää, ei ihmisille jää muuta vaihtoehtoa kuin maksaa pyydetyt kiskurihinnat. Ainoat, jotka tästä lopulta hyötyvät, ovat rakennuttajat, grynderit ja asuntosijoittajat. Tavallinen asuja vain häviää joutuessaan käyttämään yhä suuremman osan tuloistaan asumiseen. Se raha on poissa muusta kulutuksesta ja voikin kysyä, onko kohtuullista, että asunnon saadakseen on siirryttävä näkkileipä- ja kaurapuurodieetille?

Kun kaupunkien edustajilta kysyy syytä tähän vallitsevaan asiantilaan, saa vastaukseksi kierteleviä selityksiä tonttipulasta, kaavoituksen ongelmista, rakentamisen kalleudesta ja asuntopolitiikan yleisestä mahdottomuudesta. Hämmästyttävää kyllä, tähän kierteeseen on jo pitkään ollut olemassa avain ja vipuvoima, jolla tämä kierre voitaisiin pysäyttää.

Tämä ihmeellinen viisastenkivi on nimeltään kunnallinen vuokra-asuntotuotanto. Kaupungit löytävät halutessaan koska tahansa ilmaisia tai erittäin edullisia tontteja lahjoitettaviksi milloin millekin yritykselle tai mihin tahansa tarkoitukseen, jolla on takanaan tarpeeksi laaja poliittinen rintama. Näitä tontteja löytyisi myös asuntotuotantoon.

Kaavoitus on toki hidasta, mutta sitäkin on usein nopeutettu ja oiottu kun tahtoa on löytynyt. Lisäksi esimerkiksi Helsingillä ja Vantaalla on parhaillaan menossa suuria uusien alueiden kaavoitusprojekteja, joissa voitaisiin koska tahansa varata riittävästi tontteja kunnalliseen asuntotuotantoon.

Viimeinen suuri kysymys on raha, eli mistä rahaa vuokra-asuntojen rakentamiseen? Tähän syyhyn vetoavat viime kädessä kaikki ja kuitenkin se kaikkein vähiten merkittävä este asuntotuotannolle. Vuokra-asuntojen rakennuttaminen on kunnille käytännössä ilmaista. Kaupungit saavat edullista lainaa ja asuntoihin muuttavat asukkaat maksavat asuntojensa kulut, niin rakennuslainat kuin käyttökustannuksetkin. Asumisoikeusasukkaat olisivat vieläpä valmiita rahoittamaan huomattavan osan asuntojensa rakentamiskuluista asumisoikeusmaksuillaan.

Innokkaita asukkaita, eli maksajia, asunnoille on. Tontteja saadaan järjestymään ja kaavoitus onnistuu. Jonkun pitäisi vain korottaa ääntään ja vaatia muutosta.

Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi!

Sadon korjuu

Kesän aikana ehti tapahtua yhtä ja toista myös poliittisella rintamalla. PerusSuomalaisten kannatus kasvoi kilpaa retiisien kanssa ja on jatkanut nousuaan vielä näin ensi pakkasten tultuakin. Valitettavasti poliittista kotia etsivät ihmiset suuntaavat nyt persujen leiriin.

Valitettavasti siksi, että mitään yhtä leiriä ei edes ole.

Samaan puolueeseen, joka moittii päättäjiä huonosta politiikasta, otetaan avosylin vastaan kaikki ne samat päättäjät jos vain ovat tullakseen. Miksi ne politiikkaansa muuttaisivat puoluetta vaihtaessaan? Yhtä pahasti tulevat kyykyttämään köyhiä alamaisiaan persujenkin riveissä.

Persut myös väittävät ulkomaalaisten olevan syyllisiä lähes kaikkeen Suomessa. Eikö kukaan heistä ole koskaan tarkistanut kuinka monta ulkomaalaista päättää asioistamme? Arkadianmäeltä ei montaa maahanmuuttajaa löydy. Soini katolisena ja Zyskowicz juutalaisena taitavat olla sieltä eksoottisemmasta päästä.

Tehdäänpä pieni ajatuskoe: Kuvitellaan, että kaikki ulkomaalaistaustaiset henkilöt häviäisivät vaikkapa Helsingistä kuin taikaiskusta. Mitä uskoisitte tapahtuvan palveluille? Riittäisikö nyt mannaa kaikille ja lääkäreitäkin olisi kolme joka potilaalle?

Jos näin todella tapahtuisi, niin kunnallispolitiikkaa seuranneena väitän, että kaupungin johto pitäisi välittömästi palaverin ja päättäisi kiireellisesti ehdottaa valtuustolle sosiaali- ja terveystoimen, sekä kaupungin vuokra-asuntojen resurssien välitöntä supistamista käyttäjämäärien mukaiselle tasolle.

Yksikään kaupunkilainen ei saisi mitään lisää, koska ongelmana eivät suinkaan ole maahanmuuttajat vaan omat suomalaiset poliittiset päättäjämme, jotka ovat täysin sisäistäneet leikkaamisen ja säästämisen logiikan. Vain etsimällä toisella tavalla ajattelevia päättäjiä voidaan nykymeno muuttaa ja antaa ihmisille ihmisarvo takaisin - tuloista riippumatta.

Siinä vaihtoehdossa on kolme kirjainta ja ne kirjoitetaan punaisella eduskuntatalon portaille 19.11.

Junalla oli hauska matkustaa

Jotenkin hämärästi vielä muistan sen ajan kun juna-aikataulut olivat 100% luotettavia. Viivästyksistä saatiin revittyä isot otsikot, koska niitä ei tapahtunut. Nykyään on ennemminkin uutinen se, jos juna tulee perille edes melkein aikataulussa.

Tämä toiminnan laadun heikkeneminen ei suinkaan ole luonut painetta laskea lippujen hintoja. Päinvastoin, taas on tulossa korotuksia lippujen hintoihin. Onneksi sentään juustosämpylät halpenevat. Niitähän me sinne menemme syömään, eikö totta?

Raideliikenne on ratkaisevassa roolissa kun mietitään keinoja kestävämmän tulevaisuuden luomiseen. Yhä useammat pitäisi saada ratin takaa junaan. Tämä ei onnistu, jos palvelun laatu ja luotettavuus koko ajan laskevat ja ylihinnoittelu vain kiihtyy.

Raideliikenteen kehittämiseen pitää laittaa valtion rahoja ja jatkuvan supistamisen sijaan VR:lle ja Ratahallintokeskukselle pitää antaa mahdollisuus rataverkon laajentamiseen ja lippujen hinnan alentamiseen. Tämä satsaus maksaa nyt, mutta se on tehtävä nyt, jotta saamme suomalaiset raiteille tulevaisuudessa.

Yhteisöllisyyttä

Asun vuokratalossa, jossa vielä pari vuotta sitten ei ollut edes toimivaa asukastoimikuntaa. Sitten saimme kasaan toimikunnan ja aloimme järjestää talkoita. Pikku hiljaa muutkin innostuivat.

Tänä keväänä talkoot sujuivat niin hyvin, että saimme kasaan naispoppoon - parempaa nimeä on mietitty, mutta se tulee kun on tullakseen - joka kokoontuu turisemaan talonasioita ikään kuin toimikunnan jatkeena kerran kuussa ja mikä tärkeintä, lenkkeilee maanantaisin.

Kävimme juuri porukalla lenkillä. Juoruilimme niitä näitä, suunnittelimme grillisession juhannukseksi, saimme hien pintaan, sekä kunnon lämmittelyt ja jäähdyttelyt koulutetun vetäjän johdolla.

Vielä pari kuukautta sitten en juuri seurustellut naapurien kanssa asukastoimikuntaa lukuun ottamatta, mutta nyt tulee juteltua naapureiden kanssa lähes päivittäin. Enkä pidä sitä edes pahana juttuna :)

Juuri tälläistä pitää oikean yhteisöllisyyden ollakin. Itsestään syntyvää ja kaikille mielekästä. Tähän porukkaan on nyt helppo tulla mukaan.

Ei sijaa majatalossa

Alle 3-vuotias poikani on alkanut kuorsata kuin aika mies. Aluksi uskoin vaivan menevän ohi itsestään, mutta tällä viikolla päätin lopulta ottaa yhteyttä lääkäriin. Pienten lasten kuorsaus voi aiheuttaa muutakin harmia kuin unihäiriöitä muille samassa huoneessa nukkuville ja poika alkoi olla ilmeisen väsynyt päivisin.

Yritin ensin soittaa terveysasemallemme aamulla kahdeksalta, jolloin yleensä varataan akuuttiaikoja. Viiden soittoyrityksen jälkeen annoin periksi ja päätin soittaa myöhemmin päivällä.

Puolilta päivin pääsin läpi ja pyysin terveydenhoitajaa varaamaan meille ajan lääkärille. Terveydenhoitaja ilmoitti, ettei tällä hetkellä ole mahdollista varata muita kuin akuuttiaikoja aamulla. Kerroin, ettei vaiva ole akuutti, mutta pidempään jatkuneena jo ehdottomasti toimenpiteitä vaativa.

Terveydehoitaja kehotti soittamaan aamulla, mihin vastasin yrittäneeni, mutta että läpi pääseminen ei ollut onnistunut. Terveydenhoitaja myönsi, että aikoja ei ole tarpeeksi ja ne loppuvat yleensä kesken.

Helsingin kaupunki aikoo "säästää" keskittämällä terveyspalvelut kesän ajaksi kahdeksalle terveysasemalle. Luvassa on täysi kaaos, sillä ajan saaminen on jo nyt vaikeaa, kesällä se lienee lähes mahdotonta.

Helsingin kaupunki ei todellakaan ole köyhä tai menossa konkurssiin kuten päättäjät haluavat uskotella. Kun halutaan käynnistää suuria ja komeita rakennushankkeita, niihin annetaan silmää räpäyttämättä miljoonien rahoitus. Terveydenhoito ja sosiaalitoimi sen sijaan joutuvat jatkuvasti leikkausten kohteeksi.

Itse haluan mieluummin toimivat peruspalvelut kuin keskustatunneleita tai näyttäviä siltoja.

Lopulta onnistuimme saamaan pojalle ajan, koska kysyin suoraan, emmekö saisi hoitoa ja terveydenhoitaja kysyi asiaa lääkäriltä, joka antoi meille ajan. Moni vähemmän sitkeä olisi varmasti antanut asian olla ja jäänyt vaille hoitoa. Mutta sehän on taas säästöä kaupungille, vai mitä?