Junalla oli hauska matkustaa

Jotenkin hämärästi vielä muistan sen ajan kun juna-aikataulut olivat 100% luotettavia. Viivästyksistä saatiin revittyä isot otsikot, koska niitä ei tapahtunut. Nykyään on ennemminkin uutinen se, jos juna tulee perille edes melkein aikataulussa.

Tämä toiminnan laadun heikkeneminen ei suinkaan ole luonut painetta laskea lippujen hintoja. Päinvastoin, taas on tulossa korotuksia lippujen hintoihin. Onneksi sentään juustosämpylät halpenevat. Niitähän me sinne menemme syömään, eikö totta?

Raideliikenne on ratkaisevassa roolissa kun mietitään keinoja kestävämmän tulevaisuuden luomiseen. Yhä useammat pitäisi saada ratin takaa junaan. Tämä ei onnistu, jos palvelun laatu ja luotettavuus koko ajan laskevat ja ylihinnoittelu vain kiihtyy.

Raideliikenteen kehittämiseen pitää laittaa valtion rahoja ja jatkuvan supistamisen sijaan VR:lle ja Ratahallintokeskukselle pitää antaa mahdollisuus rataverkon laajentamiseen ja lippujen hinnan alentamiseen. Tämä satsaus maksaa nyt, mutta se on tehtävä nyt, jotta saamme suomalaiset raiteille tulevaisuudessa.

Yhteisöllisyyttä

Asun vuokratalossa, jossa vielä pari vuotta sitten ei ollut edes toimivaa asukastoimikuntaa. Sitten saimme kasaan toimikunnan ja aloimme järjestää talkoita. Pikku hiljaa muutkin innostuivat.

Tänä keväänä talkoot sujuivat niin hyvin, että saimme kasaan naispoppoon - parempaa nimeä on mietitty, mutta se tulee kun on tullakseen - joka kokoontuu turisemaan talonasioita ikään kuin toimikunnan jatkeena kerran kuussa ja mikä tärkeintä, lenkkeilee maanantaisin.

Kävimme juuri porukalla lenkillä. Juoruilimme niitä näitä, suunnittelimme grillisession juhannukseksi, saimme hien pintaan, sekä kunnon lämmittelyt ja jäähdyttelyt koulutetun vetäjän johdolla.

Vielä pari kuukautta sitten en juuri seurustellut naapurien kanssa asukastoimikuntaa lukuun ottamatta, mutta nyt tulee juteltua naapureiden kanssa lähes päivittäin. Enkä pidä sitä edes pahana juttuna :)

Juuri tälläistä pitää oikean yhteisöllisyyden ollakin. Itsestään syntyvää ja kaikille mielekästä. Tähän porukkaan on nyt helppo tulla mukaan.

Ei sijaa majatalossa

Alle 3-vuotias poikani on alkanut kuorsata kuin aika mies. Aluksi uskoin vaivan menevän ohi itsestään, mutta tällä viikolla päätin lopulta ottaa yhteyttä lääkäriin. Pienten lasten kuorsaus voi aiheuttaa muutakin harmia kuin unihäiriöitä muille samassa huoneessa nukkuville ja poika alkoi olla ilmeisen väsynyt päivisin.

Yritin ensin soittaa terveysasemallemme aamulla kahdeksalta, jolloin yleensä varataan akuuttiaikoja. Viiden soittoyrityksen jälkeen annoin periksi ja päätin soittaa myöhemmin päivällä.

Puolilta päivin pääsin läpi ja pyysin terveydenhoitajaa varaamaan meille ajan lääkärille. Terveydenhoitaja ilmoitti, ettei tällä hetkellä ole mahdollista varata muita kuin akuuttiaikoja aamulla. Kerroin, ettei vaiva ole akuutti, mutta pidempään jatkuneena jo ehdottomasti toimenpiteitä vaativa.

Terveydehoitaja kehotti soittamaan aamulla, mihin vastasin yrittäneeni, mutta että läpi pääseminen ei ollut onnistunut. Terveydenhoitaja myönsi, että aikoja ei ole tarpeeksi ja ne loppuvat yleensä kesken.

Helsingin kaupunki aikoo "säästää" keskittämällä terveyspalvelut kesän ajaksi kahdeksalle terveysasemalle. Luvassa on täysi kaaos, sillä ajan saaminen on jo nyt vaikeaa, kesällä se lienee lähes mahdotonta.

Helsingin kaupunki ei todellakaan ole köyhä tai menossa konkurssiin kuten päättäjät haluavat uskotella. Kun halutaan käynnistää suuria ja komeita rakennushankkeita, niihin annetaan silmää räpäyttämättä miljoonien rahoitus. Terveydenhoito ja sosiaalitoimi sen sijaan joutuvat jatkuvasti leikkausten kohteeksi.

Itse haluan mieluummin toimivat peruspalvelut kuin keskustatunneleita tai näyttäviä siltoja.

Lopulta onnistuimme saamaan pojalle ajan, koska kysyin suoraan, emmekö saisi hoitoa ja terveydenhoitaja kysyi asiaa lääkäriltä, joka antoi meille ajan. Moni vähemmän sitkeä olisi varmasti antanut asian olla ja jäänyt vaille hoitoa. Mutta sehän on taas säästöä kaupungille, vai mitä?

Kasvun paikka

Vihdoinkin olen löytänyt itselleni paikan, jossa voin toteuttaa puutarhurin vaistoani ja tunkea sormet multaan.

Iäkkään tätini voimat eivät enää tahdo riittää palstaviljelyyn, mutta ei hän myöskään vielä tahdo luopua vuosikymmeniä kasvattamistaan raparpereista ja marjapuskista. Ratkaisu löytyi jakamisesta. Palsta on hänen, mutta me saamme ruopsuttaa sitä mielin määrin ja vieläpä viljellä siitä suurinta osaa.

Alkukesän kylmyyttä uhmaavat kesäkurpitsat, pensaspavut ja palsternakat. Lisäksi pikkuiset retiisit puskevat penkistään yhdessä kyssäkaalien kanssa. Mansikat ovat jo suuria ja perunat versovat kohti valoa.

Palstaviljelyssä yhdistyvät hyöty ja nautinto. Omin käsin kylvettyjen siementen kasvamista on ilo seurata ja samalla saa tilaisuuden kasvattaa oman ruokansa. Toivottavasti yhä useammat innostuisivat kokeilemaan. Omalta parvekkeelta on hyvä aloittaa.