perjantai 3. toukokuuta 2013

Ajatelkaa niitä itkeviä lapsia

Lapset itkivät 1918. He itkivät menehtyneitä vanhempiaan, jotka olivat kuolleet taistelussa tai vielä useammin vankileireillä. He itkivät, koska heitä haukuttiin punikkipennuiksi ja heille kerrottiin, että heidän vanhempansa olivat olleet suuria pahantekijöitä.

Niillä lapsilla oli syytä itkeä, mutta heillä oli myös ollut vanhemmat, joita heidän itkunsa oli liikuttanut. Sellaisia, jotka tahtoivat muuttaa maailmaa. Niin, ettei lasten enää tarvitsisi itkeä nälkäänsä, sairauksiaan, työn raskautta.

Lapset itkivät vanhempiaan, mutta heidän kyyneleensä eivät olleet turhia, sillä maailma muuttui kuin muuttuikin hiukan paremmaksi.  Siihen meni aikaa, mutta vuoden 1918 kyyneleet muuttuivat pikku hiljaa yhä vahvemmaksi liikkeeksi, joka kehitti hyvinvointivaltion. Niin kauan kuin sen liikkeen voima säilyi, maailma muuttui hiljalleen – vaikkakin taisteluiden ja kovan työn kautta - helpommaksi paikaksi elää myös kaikille lapsille.

Lapset itkevät edelleen. Itkevät siksi, ettei työttömillä vanhemmilla ole varaa ruokaan, siksi että vanhemmat eivät saa apua mielenterveysongelmiinsa, itkevät koska eivät pääse hoitoon, jota tarvitsisivat. Tämä itku ei enää kuulu eduskuntaan asti kuin kevyenä heittona kesken keskustelun.

Jokaisen vasemmistolaisen ja kommunistin tulee tehdä kaikkensa, että se itku kuuluu ja myös vaikuttaa päätöksiin.

Maa, jossa lapsilla on hyvä olla, on maa, jossa muillakin on hyvä olla.

Vuoden 1918 lapset eivät itkeneet turhaan.



Puheeni Malmin hautausmaalta, punaisten muistomerkiltä 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti